sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Taisteluarpia

Vartalo on taas kerännyt todisteita kuluneesta viikosta. Löytyy ainakin:

-kolikon kokoinen mustelma selästä (puku oli rutussa vyön alla ukemeita tehdessä)
-hiertynyt jalkapöytä (paloi tatamissa)
-kipeä kyynärpää ja haava pikkurillissä (liukastumisesta salin pukuhuoneessa)
-kuivat kädet (siivoamisesta)
-hellät ukkovarpaat (tanssimisesta sukissa)
-kipeät lihakset (liikunnasta)

Suurin osa siis liikuntaan liittyviä vaivoja, ja sitä onkin tullut harrastettua tällä viikolla taas 6 ja puoli tuntia (BodyJam, EsportDance, BodyBalance, Aikido, Danceharmony ja Joy of Dance), kävelyt paikasta toiseen päälle .

Salijäsenyys harmillisesti loppuu maaliskuun lopussa, joten liikunta jäänee vähän yksipuolisemmaksi, mutta Aikidoa tullee harrastettua enemmän, etenkin kun tähtäimessä olisi 5.kyu kevään aikana, eikä vielä ole vielä hajuakaan suurimmasta osasta siihen kuuluvista tekniikoista. Onneksi on kämppis, jonka kanssa voi kotonakin treenata ^^ (jos vain olisi aikaa siihen)

Toinen kämppis on muuttamassa parin viikon kuluttua pois, joten sen tiimoilta tässä yrittänyt kämppää siivoilla, kun siivoustarkastuksessa löytyi aika paljon huomautettavaa. Sen lisäksi olen julistanut sodan muurahaisia vastaan, joita tapasin pari päivää sitten valtaamassa huonettani. Tällä hetkellä kaatuneita on noin puolisen sataa, joista osa kaatui kaukaisemmalla rintamalla kämppiksen huoneessa, jossa viholaisten päämaja taitaa sijaita. Herra Imuri tarjosi myös auttavan imuputkensa massateurastusta varten.

Viikon taistelu voitettu, mutta sota jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti