Pääsiäisen ruokavalio on toistaiseksi ollut aika monipuolinen: härän sisäfilettä ja härän sisäfilettä.
Pari viikkoa sitten ostin Sokoksen 3+1 päiviltä reilun kilon härän sisäfilettä, kun kilohinta oli huimat 15,90kg. Pakkohan sitä siis oli ostaa, kun yleensä ei noilla opiskelijan tuloilla kuudenkympin sisäfilettä osteta. Nyt alan kyllä miettiä, että se oli vähän virhe.
Eilinen ruoka oli ihan hyvää kylläkin: paistettuja sisäfilepihvejä, pestopinaattitagliatellea, paistettua vuohenjuustoa ja lakkahilloa (plus pullo herkullista chileläistä punaviiniä juomaksi ja Kindereitä jälkkäriksi). Ainut vika vain, että sitä oli ihan liikaa, lihaa etenkin.
Tänään ei sitten lähtökostaisestikaan tehnyt hirveästi filettä mieli eilisen mässäilyn jäljiltä. Mutta ei se nyt vielä mitään. Emme oikein olleet varmoja sen fileen säilyvyydestä pakkauksen avaamisen jälkeen, kun viimeinen käyttöpäivä vieläpä oli tänään, joten laitoimme sen eilen pakkaseen varmuuden vuoksi (vaikka vähän epäilimme, että saako sitä uudestaan pakastaa, kun se oli aika monta tuntia lämpimässä ollut). Unohdimme sitten sujuvasti, että sen sinne laitoimme, joten ruoanlaittoa aloittaessa oli kiva yllätys löytää se umpijäätynyt lihamötikkä pakkasesta :-D
Tietenkään sitä ei sitten siinä vaiheessa voinut enää ottaa hitaasti sulamaan suositusten mukaisesti jääkaappiin, kun oli jo hirveä nälkä (aamupalaksi hedelmiä ja suklaata, ja kello oli jo yli kolmen). Niinpä sitten tungimme sen kuumaan veteen sulamaan ja menimme päiväunille.
Tunnin parin unien jälkeen (tästä tulisi aika tylsä kokkiohjelma) sitten totesimme lihapalan sulaneen kylläkin, mutta väri oli ihastuttavan ruskea, lämmöstä oletettavasti. Haju oli myös hiukan epäilyttävä, mutta en ollut varma oliko se varsinaisesti pilaantunut, vai lämmön takia vain vähän voimakkaampi lihan haju, kun se eilenkin haisi miusta vähän epäilyttävältä. Pienen puhelinkonsultoinnin jälkeen (soitto maailman luotettavimmalle tiedonlähteelle eli äidille) päätimme kuitenkin, että ei kai se pilalla voi olla, ja jatkoimme ruoanlaittoa.
Ruoka sinällään olisi voinut olla ihan herkullista - pinaattitagliatelleä sisäfilepaloilla, kesäkurpitsalla, porkkanalla, herkkusienillä, rucolalla ja chilillä höystettynä valkoviinissä, päällystettynä parmesaanilla - mutta jotenkin kun epäili sitä lihan tuoreutta, niin koko ruoanlaiton ajan sitten kiinnitti huomiota lihan epämääräiseen hajuun paistettaessakin, eikä syödessäkään oikein osannut keskittyä nauttimaan ruoasta, vaikka se hyvää olikin.
Tällä hetkellä tekee mieli lähinnä puputtaa pelkkää tofua loppuviikko.
Ruokamyrkytyksen oireita odotellessa...
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti